Kosmetologi - Estenomi
ESSI LUOTO
Olen kauneudenhoitoalan moniosaaja: parturi-kampaaja, kosmetologi ja estenomi. Toimin Gradialla hius- ja kauneudenhoitoalan opettajana. Olen alalla, koska pidän asiakastyöstä ja ihmisten kohtaamisesta. Tavoitteenani on, että jokainen asiakas kokee olonsa turvalliseksi käynnin aikana ja lähtee kotiin tyytyväisenä lopputulokseen. Opettajana ja kosmetologina minulle on myös tärkeää, että hallitsen alan uusimmat tiedot ja tekniikat.
Tulin alalle 18-vuotiaana kaverin houkuttelemana, ja siitä kiinnostukseni lähti kasvamaan – eikä se ole vieläkään hiipunut. Erityisesti pidän sokeroinneista ja kasvohoidoista.
Sokeroinneissa parasta on se, että lopputuloksen näkee heti. Teen työn rauhallisesti asiakasta kuunnellen. Olen tarkka siitä, että lopputulos vastaa asiakkaan odotuksia.
Kasvohoidoissa minulle on tärkeää, että asiakas saa nauttia omasta hetkestä hoidon aikana. Samalla etenemme yhdessä kohti niitä tavoitteita, jotka hoidolle on asetettu.
Ammattitaidolla, rennosti ja hyvällä fiiliksellä.

Palveluni
BiON-kasvohoidot
Teen BiON-kasvohoitoja sekä perushoitoina että erikoiskasvohoitoina.
Erityisosaamistani on herkän ja reaktiivisen ihon hoito, kun iho oireilee esimerkiksi punoituksena, kiristelynä, kuivuudesta johtuvana ärtymyksenä tai herkkänä reagoimisena tuotteisiin ja vuodenaikoihin. Tavoitteena on iho, joka rauhoittuu, vahvistuu ja tuntuu arjessa tasapainoisemmalta.
Ripsien kestotaivutus
Teen ripsien kestotaivutuksia, kun haluat selkeän eron ja huolitellun lopputuloksen ilman ripsipidennyksiä. Kestotaivutus avaa katsetta ja tekee ripsistä siististi esiin nousevat – lopputulos näyttää hyvältä myös ilman meikkiä. Käyn aina läpi toiveesi ja teen taivutuksen ripsiesi pituuden ja muodon mukaan.
Sokerointi
Teen sokerointeja rauhallisesti ja huolellisesti, toiveenne huomioiden. Tavoitteena on siisti lopputulos ja mahdollisimman miellyttävä käynti, sekä sujuva eteneminen sovitussa aikataulussa.
Teen naisten brasilialaisia sokerointeja
Kulmien laminointi
Teen kulmien laminointeja. Palvelu sopii sinulle kun haluat kulmiin siistimmän muodon ja helpommin hallittavan arjen.
Laminoinnilla kulmat saadaan asettumaan kauniisti ja tasaisemmin, ja lopputulos voidaan tehdä joko luonnolliseksi tai hieman näyttävämmäksi toiveenne mukaan. Käynnillä käymme läpi, millainen muoto ja tyyli sopii sinulle parhaiten.
Koulutus:
Kosmetologi
Estenomi
Parturi-kampaaja
Erityisosaamiseni:
Herkän ja reaktiivisen ihon hoitaminen
Palauttavat hoidot
Naisten brasilialainen sokerointi
Kielitaito:
Suomi
Englanti